Ikäneito Ronjan mietteitä.

"Onko tuo taata nyt ihan tosissaan? Tuonneko pitäisi muka lähteä, siellähän kastuvat tassutkin. Ei nyt huvittais yhtään lähteä, mitä jos te vaan lähtisitte kahdestaan? Sano nyt mammakin jotain."

Taata yrittää houkutella; "Tulisit nyt vaan Ronja, tehdään ihan pieni lenkki ja kuivaillaan turkki sitten kotona." "No, jos nyt taatan mieliksi pikku lenkki, kun se tuntuu siitä niin nauttivan. Voinhan siinä sitten pikkuisen kykkiä pissilläkin samalla."

"Mihin se mammakin nyt jo livahti, olisi nyt pitänyt ovea auki. Tässä märkien tassujen kanssa odotella......"

"Tätä se aina on, kun ihmisten mieliksi yrittää olla. Sateellakin on ulos lähdettävä. Nyt on sitten taas saatava tassunsa kuntoon. Valtaanpa tästä sohvan ja otan pienet torkut. Taata kehuskeli tuoneensa kaupasta erikoisherkkuani alatoopia, sitä voisin vähän maistella ennen nukkumaanmenoa illalla."

" Täällä mamman ja taatan huushollissa on ihan mukava vierailla, mutta nuo raput ovat vanhalle koiraneidolle hengenvaaralliset.
Viime yönä luulin jo putoavani alas asti, kun tassuni lipesivät liukkaaksi lakatulla portaalla. Taisin pelästyttää pahan kerran isäntäväkeni. Siinä ne tutkivat jokaisen tassun ja huokasivat hartaasti, kun nuolaisin kättä. Kaikki ok! Laittoivat mokomat kuitenkin portit kiinni, on se vähän nöyryyttävää, kun ylös on mentävä tästälähin taatan sylissä. Kuka täällä nyt vahtii, mitä yöllä alakerrassa tapahtuu? No, kaipa ne pärjäävät ilman vahtia."

Nimetön paketti.

Joulukaktus on hieman etuajassa, mutta haitanneeko tuo.

Pikkujoulut ovat taas ajankohtaisia ja nimettömät paketit, hahaa. Tiedättehän ne pienet paketit, joita jokainen juhliin tulija pudottaa eteisessä odottavaan lahjasäkkiin.

Minullekin on tiedossa parit pikkujoulut, mutta paketteja ei tuoda. Vanhasta käytännöstä luovuttiin yleisön pyynnöstä ja "mitä sitten sattuikaan" tapausten johdosta.

Osallistujille oli juhlakutsun yhteydessä annettu vinkki nimettömästa paketista, jonka "noin" arvoksi oli sovittu 2 € . Minäkin paketoin sievästi kahvipaketin ja lisäsin vielä muutaman suklaanamin tuntematonta paketinsaajaa ilahduttamaan.

Juhlat olivat hienot; puheita pidettiin, runoja lausuttiin ja kuoro lauloi koko joululauluohjelmistonsa. Lopulta sitten päästiin joulupuuroon ja pukkikin tuli säkkinsä kanssa. Tontut juoksuttivat paketteja innokkaalle juhlakansalle. Minulle piiperöt ojensivat jotenkin tutun näköisen paketin, ei, ei se ollut se minun tuomani kahvipaketti, se oli eri merkkistä kahvia ja namit puuttuivat. Hieman hymyilytti.

Naapuripöydässä ei sitten hymyiltykään, kun yhden isännän paperikasa läjähti pöytään. Mies tunsi kokeneensa suurta vääryyttä, kun hänen paketistaan löytyi pikkuinen rulla joulupakettinarua ja kaiken lisäksi se oli jo vajaa höttönen, ehkä juuri siihen kyseiseen pakettiin oli varattu naru valmiiksi. Siinä sitten mietittiin ihmisten huumorintajua. Kaiken lisäksi ne paketit loppuivat kesken :( Kuka hirttämätön oli ottanut paketin vaikka ei ollut itse säkkiin mitään tipauttanut?

Siirrytäänpä sitten seuraaviin juhliin. Täällä osallistujat olivat iäkästä väkeä ja nimettömät paketitkin olivat yllätyksellisiä. Yhdestä paketista löytyi sievästi käärittynä neljä palaa näkkileipää. Eniten hämmästyi ystäväni, kun hän sai yllärinä nuuskarasian. Miten ihmeessä ja kuka kumma? Eipä vetäissyt ystäväni nuuskaa nenuunsa, oltiin vaan iloisia ettei mokoma tuote osunut kaikkein vanhimpien kohdalle. Se niistä nimettömistä paketeista, enpä taida tehdä lahjakirjosta enempää paljastuksia.

Nyt aikajanalla kuusikymmentä vuotta taakse päin. Silloin nimetön paketti sai pienen saajansa ilosta ratkeamaan. Oli partiolaisten pikkujoulut ja minäkin pääsin mukaan juhlaan, koska olin ahkerasti solmuja opetellut koko syksyn. Olen jossain yhteydessä kertonutkin siitä minulle osuneesta onnenpotkusta. Paketistani löytyi Anni Swanin kirjoittama kirja Arnellin perhe. Kirja oli elämäni ensimmäinen oikea kirja, yhtään ei haitannut vaikka siitä olikin takaselkä revitty irti, sisältö oli tärkeintä. Tuosta kirjasta kaikki alkoi, maailmani oli auennut Austraaliaan asti. Aikaisemmin olin lukenut pieniä lasten kirjasia, niitä ohuita litteitä joissa kuvat olivat pääosassa. Kiekua ja Kaikua olin lukenut jo monta vuotta ja sellaisia pyhäkoulusta saamiani pikkuisia kertomuksia Vanhantestamentin tapahtumista.

Samana talvena opettaja vei luokkansa kirjastoon, siitä kerron myöhemmin. Kirjallisuuden harrastukseni alkoi kuitenkin nimettömästä joulupaketista, ikiomasta kirjasta.
Ostakaa lapsillenne lahjaksi kirjoja :)

Eilalle kiitos

Sain Eilalta tämän soman tunnustuksen. Kiitos Eila



Käyn vierailemassa niin monissa mukavissa blogeissa, etten voi kaikille tätä tunnustusta jakaa. Jos tämän postauksen näette, niin ottakaa kuva mukaanne, olette sen ansainneet. Tervehdys kaikille blogiystäville.

Kaarinalle

Tänään onkin pitkä rivi tyttöjä nimipäiväsankareina, onnea heille kaikille.


Kaikki Kaarinat, parhaat onnitteluni välitän näiden pihallamme viime kesänä kukkineiden ihanuuksien myötä.

Tänään olen erityisesti muistanut rakasta kummitätiäni, hän oli minulle hyvin läheinen. Viime keskiviikkona hän olisi täyttänyt 90 vuotta, jos olisi vielä keskuudessamme. Nyt ovat vain kauniit muistot jäljellä. Muistan laulaneeni hänelle joskus nimipäivinä, että "kankahalla kasvoi kaunis kukkanen, nimeltään Kaarina".

Välimerellisiä kuvia

Viikon väri on Välimeren sininen

Välimeren sininen on vaikea kuvattava, väri hieman vaihtuu valon myötä. Alhaalla oikealla olevassa kuvassa on minun näkemykseni Välimeren väristä.


Täällä lisää Välimerta.

Marraskuun metsää

Vihdoinkin pääsimme ulos metsäretkelle. Tauti on pitänyt meitä sisätiloissa jo pari viikkoa. Taatalla oli korkea kuume ja minä olen sairastanut myötätunnosta suunnilleen joka toinen päivä. Vaikea sanoa oliko sikalunssaa tai sitä tavallista. Tämä minun tautini on ollut kummallista, toisena päivänä olen tuntenut itseni ihan terveeksi ja taas seuraavana olen nukkunut reporankana jaksamatta tehdä yhtään mitään. Onko niin, että elimistöni on taistellut tautia vastaan? Tänään oli kuitenkin parempi päivä.

Nyt ei enää ollut kukkia kuvattavaksi, mutta taata kuvasi kantoja, nekin näyttivät kauniilta auringon valossa. Taata joutui kuvaushommiin, kun minulla oli sauvat mukana. Rouva siellä vaan viittoili ohjeita tien puolella. :)

Metsän reunassa myyrät ovat temmeltäneet, toivottavasti eivät tule meidän pihalle syömään kukkasipuleitani.

Kieku ja Kaiku, muistatteko?

Taas on ollut se viikonvaihde, jolloin joulukatuja avataan ja ihmiset ryntäävät sikalunssaa uhmaten sankoin joukoin ostoksille.

Katsotaanpa minkälaisen opetuksen Mika Waltari on riimitellyt joskus joulun alla. Kuvaa klikkaamalla lukeminen onnistuu paremmin.

Kieku ja Kaiku ovat syntyneet jo v.1933, mutta Kotilieden sarjakuvana kaksikko aloitti v. 1934. Näitä hauskoja ja opettavaisiakin runoja tavaamalla olen minäkin saanut ensikosketuksen lukemiseen. Ei muuten ollenkaan hassumpi tapa oppia lukemaan. Aina kun Kotiliesi tuli postilaatikoon, niin takakannen Kieku ja Kaiku oli tärkein sivu pienelle. Eihän sitä silloin aikoinaan tullut katsoneeksi tekijöiden nimiä. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että loistavan Sinuhen tekijä oli riimitellyt lapsille Kiekua ja Kaikua. Näiden kukkopoikien seikkailut kelpasivat hyvin myös aikuisille.

Kuvasarjan lopussa oli usein pieni opetus.

"Parempi kuin tavara,
on mieli altis avara".


Lainasin tämän kuvan Kotilieden Asmo Alhon ja Mika Waltarin perikuntien luvalla kolmekymmentä vuotta sitten julkaisemasta kirjasesta.